Uutuuskirjavinkit - luettavaa syksyyn | SeAMK kirjasto

Uutuuskirjavinkit - luettavaa syksyyn

#

Syksy ja lukukausi on edennyt jo melko pitkälle ja kampuksella käy mukava kuhina. Paljon uusia kirjoja on myös ehtinyt ilmestyä tänä syksynä, oletko jo ehtinyt tutustua uutuuksiin? Tässä joitakin kirjaston henkilökunnan nostoja uusista mielenkiintoisista kirjoista, mikäli et ole näitä huomannut.

Kaikki uutuudet ja muut kirjat löydät tuttuun tapaan SeAMK-Finnasta. Käy katsomassa ja lainaa itsellesi hyödyllistä luettavaa opintoihin tai työprojekteihin. Tai hae vain muuten mukavaa lukemista vapaa-ajalle.

 

Inna-Pirjetta Lahti & Tuomo MeretniemiKirjan kansi: Muuta maailmaa somessa : hyväntekijän käsikirja.
Muuta maailmaa somessa : hyväntekijän käsikirja
Alma Talent, 2022

Inna-Pirjetta Lahdella ja Tuomo Meretniemellä on vuosien kokemus viestinnän ja markkinoinnin kentältä. Joitakin vuosia sitten he tunnistivat uuden toimialan, vaikuttajamarkkinoinnin, syntyneen ja ryhtyivät oman yrityksensä kautta luomaan verkostoja ilmiöstä kiinnostuneiden vaikuttajien ja yritysten kanssa. Eri tahoja yhdisti halu kehittää ja kasvattaa uutta toimialaa, mutta samalla kaivattiin myös yhteisiä, reiluja pelisääntöjä.

Kirjassaan Muuta maailmaa somessa: hyväntekijän käsikirja Lahti ja Meretniemi nostavat viestinnän ja vaikuttamisen keskiöön vastuullisuuden. Lukuisten case-esimerkkien myötä lukija saa kokonaisvaltaisen kuvan sosiaalisen median vaikuttavuudesta ja muuttuneesta mediaympäristöstä. Vaikka kirjassa käsitellään myös haitallisia lieveilmiöitä, kuten misinformaatiota ja vihapuhetta, keskitytään tässä ennen kaikkea yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen ja positiivisten mahdollisuuksien hyödyntämiseen.

Muuta maailmaa somessa: hyväntekijän käsikirja toimii oivana oppaana kaikille someviestinnästä kiinnostuneille tai sitä työkseen tekevälle. Lisämausteena kirjassa on livekuvittajana tunnetuksi tulleen Linda Saukko-Raudan oivaltava kuvitus.

 

Hanna JensenKirjan kansi: Äitini muistina : toinen kierros.
Äitini muistina : toinen kierros
Siltala, 2022

Hanna Jensen kirjoitti vuonna 2013 esikoistietokirjansa 940 päivää isäni muistina, joka kertoi hänen isänsä muistisairaudesta. Kolme vuotta isän kuoleman jälkeen hänen äidillään todettiin muistisairaus. Kirja kertoo henkilökohtaisen tarinan muistisairaan äidin rinnalla, mutta yhdistelee myös uusinta tutkimustietoa muistisairauksista.

Kirjassa on havainnoitu asioita 7 vuoden ajan. Kirja kulkee läpi koronapandemian ja ottaa myös yhteiskunnallisesti kantaa mm. muistisairaiden yksinasumiseen ja hoitopolkuun. Kirjassa Jensen pohtii myös sitä, kuinka muistisairaan voi kohdata arvokkaasti ja mitä voimme häneltä oppia.

Jensen huomasi nopeasti, ettei isästä huolehtiminen ollut pätevöittänyt häntä äidin hoitamiseen. ”Kun olet nähnyt yhden Alzheimerin tautia sairastava ihmisen, olet nähnyt yhden Alzheimerin tautia sairastavan ihmisen”

 

Henna HelmenmaaKirjan kansi: Metsän hoitava syli : rohkeasti omalla polulla.
Metsän hoitava syli : rohkeasti omalla polulla
Viisas Elämä, 2022

Metsän hoitava syli kokoaa yhteen ajankohtaista ja tutkittua tietoa metsien hyvinvointivaikutuksista ihmisille.

Kirja ohjaa löytämään metsästä mielenrauhaa, energiaa ja voimaa eri tekniikoita hyödyntäen. Teos sisältää lyhyitä ja helppoja harjoituksia, joiden avulla voit voimistaa myönteisiä metsäkokemuksia ja syventää omaa metsäsuhdettasi.

Kirjoittaja Henna Helmenmaa on metsätieteiden tohtori, joka on työskennellyt vuosia tutkijana. Viime aikoina hän on perehtynyt metsän hyvinvointivaikutuksiin. Helmenmaan voimaantumistarinan ja metsäkokemusten avulla voit oivaltaa, kuinka valtava elvyttävä voima ja viisaus metsissä on.

 

Kirsi RaninKirjan kansi: Lukupiiri : kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika.
Lukupiiri : kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika
Nemo, 2021

Lukupiirissä keskustellaan kirjasta, jonka osallistujat ovat lukeneet etukäteen ennen tapaamista. On kiehtovaa keskustella samasta kirjasta ja kuulla toisten mielipiteitä eri näkökulmista. Kukin lukupiirin osallistuja peilaa lukemaansa omiin kokemuksiin. On totta, että kirjasta saa paljon enemmän irti, kun keskustelee siitä muiden kanssa, kuten Kirsi Ranin kirjan prologissa toteaa.

Lukupiirejä järjestetään kirjastoissa ja ystävien kesken. On myös lukupiirejä, jotka toimivat vain verkossa. Kirsi Ranin perusti oman Kirsin Book Club -lukupiirin ystäviensä kanssa yli kymmenen vuotta sitten ja pitää myös suosittua Kirsin Book Club -blogia.

Ranin antaa kirjassaan käytännöllisiä neuvoja lukupiirien vetäjille ja osallistujille: miksi lukupiiri kannattaa perustaa, ketä kannattaa kutsua mukaan ja mitä vetäjältä ja osallistujilta edellytetään sekä millaisia kirjoja valita luettavaksi. Hän antaa myös vinkkejä kokoontumispaikoiksi ja yhteisesti sovittavista asioista, kuten aikataulu, puheenvuorot ja tarjoilut. Varsinaista keskustelua varten on tarjolla erilaisia avoimia kysymyksiä, jotka pitävät keskustelua yllä.

Kirjan loppuun on koottu yli 200 hyväksi todettua kirjasuositusta lukupiiriä varten. Siitä vaan valitsemaan. ”Jokaisessa lukupiirissä on kuultu lause: Tätäkään kirjaa en olisi ilman lukupiiriä ikinä lukenut!”, toteaa Ranin.

 

Pipsa Kostamo, Tiina Airaksinen & Hanna VilkkaKirjan kansi: Kirjoita itsesi asiantuntijaksi : opas toiminnalliseen opinnäytetyöhön.
Kirjoita itsesi asiantuntijaksi : opas toiminnalliseen opinnäytetyöhön
Art House, 2022

Kirjassa paneudutaan sellaisen opinnäytetyön kirjoittamiseen, jossa yhdistetään tiedonhankintaa ja tutkivaa kirjoittamista sekä teoriaa ja käytäntöä työelämää kehittävällä tavalla. Kirja on tarkoitettu ensisijaisesti AMK-opiskelijoille, jotka tekevät toiminnallista, tutkimukselliseen kehittämiseen perustuvaa opinnäytetyötä. Se toimii myös oppaana opinnäytetyön ohjaajille.

Kirjassa keskitytään kirjoittamiseen ja siinä usein haastaviksi koettuihin kohtiin. Lukemisen, kirjoittamisen ja ajattelun yhteys, tekstin eri versioiden tuottaminen ja palautteen merkitys ovat sen tärkeimpiä aiheita. Lisäksi esitellään tutkivan kirjoittamisen erityispiirteitä ja sitä tukevia työkaluja. Kirjassa huomioidaan myös kehittämisen kohteen eli työelämäkumppanin osallistaminen.

Kirja on käytännönläheinen ja hyvä opas jokaiselle toiminnallisen opinnäytetyön kirjoittajalle, mutta varmasti myös avuksi kaikille muille kirjoittajille. Lopusta löytyi muun muassa hyödyllisiä vinkkejä kirjoitusjumien poistamiseen.

Kirjan kansi: Hyvä, parempi, valmis : opinnäyteopas ammattikorkeakouluille.Bonusvinkkinä myös toinen opinnäytetyöaiheinen kirja – Juha T. Hakalan Hyvä, parempi, valmis : opinnäyteopas ammattikorkeakouluille (Gaudeamus, 2022). Tämä on uusi versio aiemmin ilmestyneestä kirjasta Opinnäyteopas ammattikorkeakouluille ja se antaa selkeät ohjeet ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tekoon alalle kuin alalle. Se myös kertoo opinnäytetyön luonteesta sekä hommaan tarvittavasta asenteesta realistisesti ja käytännönläheisesti.

Molemmat kirjat ovat lainattavissa e-kirjana Ellibs-palvelusta (SeAMKin tunnuksilla) sekä painettuna kirjana kirjastosta.