Valmistaudumme muuttoon - varaudu kiinnioloon

#

Kampustalon remontoidut ja uudet tilat valmistuvat syksyksi 2018 ja valmistautuminen paluumuuttoon on jo alkanut. Valmistelujen vuoksi kirjastoissa joudutaan supistamaan aukioloja jo toukokuussa.

SeAMK Kirjasto palvelee Kampustalossa syksyllä 2018

Uudistuneisiin tiloihin siirtyvät kokonaisuudessaan sekä Kampuskirjaston että Terveyskirjaston kokoelmat ja palvelut. Terveyskirjaston toiminta nykymuodossa Mediwestissä lakkaa. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kirjastopalvelut jatkuvat Mediwestissä ja sairaanhoitopiiri tiedottaa niistä myöhemmin.  SeAMKin Maaseutukirjasto muuttaa Kampustaloon ensi vuonna ja sen toiminta Ilmajoella päättyy.

Kirjastossa siirrytään itsepalveluun

Uudessa kirjastossa asiakkaat voivat lainata ja palauttaa kirjat sekä noutaa varaukset omatoimisesti. Asiakaspalvelu auttaa entiseen tapaan tiedon etsinnässä. Automatiikka edellyttää, että jokaiseen kirjaston kirjaan pitää kiinnittää RFID-tunnistetarra. Olemme arvioineet, että tarroitus kestää noin kaksi kuukautta.

Aukiolomuutoksia 16.5. alkaen

Kirjojen RFID-tarroituksen vuoksi SeAMKin kaikkien kirjastojen aukioloihin tulee muutoksia jo toukokuussa. Kokoelmien läpikäyminen vaatii henkilökuntaa, joten palveluaikaa ja palveluja joudutaan rajoittamaan.

Kirjastojen sulkuaikana Kampuskirjasto ja Maaseutukirjasto palvelevat rajoitetusti. Kevään aikana aukioloissa on paljon poikkeuksia. Tarkista aukiolo ennen kirjastokäyntiä!

  • Kampuskirjasto 16.5.-1.6: varausten noudot ja kirjojen palautus ma-pe kello 12-14
  • Kampuskirjasto kokonaan suljettu 2.6. alkaen
  • Maaseutukirjasto suljettu 16.5. alkaen. Avoinna vain ti 29.5. ja to 31.5. sekä ti 5.6. ja to 7.6. kello 9-16. Kokonaan suljettu 8.6. alkaen.
  • Terveyskirjaston toiminta päättyy 16.5.

Ennakoi tiedontarpeesi, uusi lainasi ja nouda varauksesi ajoissa

Sulkuaikana lainojen eräpäivät ja varausten noutopäivät ylitetään. Ennakoi tiedontarpeesi, tee varaukset ja nouda varaamasi kirjat ajoissa.

  • Hyllyvarauksia voi tehdä 28.5.  kello 15 asti, jonka jälkeen palvelu suljetaan
  • Varaukset pitää noutaa Kampuskirjastosta viimeistään perjantaina 1.6. kello 12-14
  • Terveyskirjaston varaukset pitää noutaa Kampuskirjastosta 16.5.-1.6. kello 12-14. Kampuskirjaston osoite on Kampusranta 9 A (Frami A).

Muuton takia lainoilla on pidemmät laina-ajat. Lainojen eräpäiväksi tulee 12.9.18. Tarkista lainasi eräpäivät ja uusi ne ennen sulkuaikaa.

Älä palauta – autat meitä muuttamaan

Hyödynnä pitkät laina-ajat ja palauta lainasi vasta syksyllä Kampustalon uuteen kirjastoon. Samalla autat meitä muuttamaan.

Sulkuaikana kirjoja voi kuitenkin palauttaa Frami A:n kirjaston edessä käytävällä olevaan laatikkoon sekä rosteriseen ulkolaatikkoon Frami A:n sisäpihalla. Katso video palautuslaatikon sijainnista.

Terveyskirjaston toiminta lakkaa 16.5. Sen jälkeen kirjat on palautettava Kampuskirjastoon Frami A:han (Kampusranta 9 A).

Maaseutukirjastoon voi palauttaa lainoja 20.6. asti. Pääoven kiinniollessa palautukset voi jättää oven vieressä olevaan rosteriseen postilaatikkoon. Maaseutukirjasto avataan jälleen 20.8. Ilmajoen kampuksella.

Huomioi, että kesällä palautuksia ei välttämättä käsitellä joka päivä.

Yhteydenotot sulkuaikana

Kirjastojen kiinniolojen aikana voit ottaa yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse. Henkilökunta on tavoitettavissa, mutta vastauksissa voi esiintyä viivettä. Chat-palvelu suljetaan 16.5.

  • Kampuskirjasto p. 040 830 0410, kampuskirjasto(at)seamk.fi
  • Terveyskirjasto p. 040 830 0419, terveyskirjasto(at)seamk.fi
  • Maaseutukirjasto p. 040 868 0148, maaseutukirjasto(at)seamk.fi
  • Henkilökunnan yhteystiedot

HUOM! Heinäkuussa 2.7.-29.7. yhteydenottoihin ei vastata henkilökunnan lomien vuoksi.

Muista e-kirjasto

E-kirjasto ja verkkopalvelut toimivat sulkuaikana normaalisti. E-kirjat ovat luettavissa ja lainattavissa, e-lehdet ja e-artikkelit tutkittavissa ja selailtavissa. E-kirjasto ja opas niiden käyttöön löytyvät verkosta. Ellibs e-kirjoja voivat lainata kaikki, joilla on Seinäjoen korkeakoulukirjaston kirjastokortti. Palveluun kirjaudutaan SeAMKin kirjastokortin tunnuksilla.

Kiitämme kärsivällisyydestänne muuttoprosessin aikana!