Tekoälyavustimet yleistyneet tietokannoissa

Tekoälyavusteinen tiedonhaku on nopeasti yleistymässä korkeakouluissa. Useat suuret kansainväliset e-lehtikustantajat ovat reagoineet tähän ja alkaneet sisällyttää tekoälyn käyttöä kieltäviä lausekkeita lisenssisopimuksiinsa. Hyvä esimerkki tällaisesta on ehto, ettei ilmaiseen tekoälysovellukseen saa syöttää kustantajan palvelusta löytyvää artikkelia, koska sitä käytetään tekoälyn kouluttamiseen.
Sen sijaan monet kustantajat ja välittäjät ovat alkaneet itse kehittää ja integroida tekoälyä hyödyntäviä avustimia ja työkaluja omiin e-kirja- ja e-lehtitietokantoihin. Niiden avulla tiedonhaku on usein helpompaa kuin perinteisten tietokantojen monimutkaisilta kuulostavat hakulausekkeet. Etuna on myös se, että varsinkin kansainvälisistä tietokannoista löytyy tekoälyn avulla tieteellisiä, luotettavia ja vertaisarvioituja tiedonlähteitä, esimerkiksi kansainvälisiä artikkeleita.Tekoälyavustimet käyttävät lähteenä palvelun omaa sisältöä, jolloin ei tarvitse pelätä hallusinoituja lähteitä.
Osa avustimista mahdollistaa tiedonlähteiden etsimisen luonnollisen kielen avulla. Lähteitä voi hakea esimerkiksi kysymyksen tai oman tekstin avulla. Joidenkin avustimien avulla voi myös saada yhteenvedon löydetystä artikkelista, jolloin käyttäjälle selviää nopeammin, mistä tekstissä on kyse.
Alla luetellaan SEAMKissa käytössä olevia tietokantoja, joissa hyödynnetään tekoälyä. Kunkin palvelun tarkemmat esittelyt ja käyttöohjeet löytyvät Tekoäly tiedonhaussa -oppaasta.
Älykäs haku Terveysportissa
Älykäs hakuominaisuus on testivaiheessa Terveysportissa. Hakutulos seulotaan Terveysportin sisällöstä, joten se ei sisällä ulkopuolisia tiedonlähteitä. Sisältö on asiantuntijoiden, ei koneen tuottamaa. Terveysportista voi uuden fiksun haun ansiosta hakea tietoa kokonaisilla lauseilla ja suorilla kysymyksillä.
Lisätietoa älykkäästä hausta löytyy Terveysportin uutisesta.
Tekoälyassistentti Alvari Rakennustiedon palveluissa
Rakennustiedon Tekoälyassistentti Alvari hakee tietoa Rakennustiedon sisällöistä. Alvari etsii vastaukset kaikista kortistoista ja RYL-julkaisuista, joihin SEAMK on hankkinut käyttöoikeuden.
Käyttäjä voi kysyä tekoälyltä kysymyksiä palveluiden sisällöistä ja pyytää sitä tarkentamaan vastauksia halutusta näkökulmasta.
Lisätietoa: Näin käytät Tekoälyassistentti-Alvaria tehokkaasti ja teet parempia hakuja.
Haku luonnollisella kielellä Ebscon tietokannoissa
Natural Language Search Mode (Luonnollinen kieli) on Ebscon tietokantoihin integroitu tekoälyavustin. Natural language -tila on hakutoiminto, jonka avulla voi tehdä hakuja luonnollisella englannin kielellä. Käyttäjä voi laittaa itse ominaisuuden päälle.
Tekoälyn tekemä yhteenveto Ebscon artikkelitietokannoissa
Ebscon AI Insights tekee lyhyen yhteenvedon, jossa esitellään 2-5 keskeistä kohtaa artikkelin sisällöstä. AI Insights auttaa käyttäjää arvioimaan kokotekstiartikkelin hyödyllisyyttä ja helpottaa artikkelin nopeaa tarkastelua. Ominaisuus toimii pidemmissä kokotekstiartikkeleissa, lyhyissä artikkeleissa sitä ei ole tarjolla.
Linkit Ebscon artikkelitietokantoihin löydät e-kirjastosta.
Research Assistant auttaa arvioimaan e-kirjan sisältöä
Research Assistant on ProQuest Ebook Central -e-kirjapalveluun sisäänrakennettu tieteellinen tekoälytyökalu, joka auttaa käyttäjiä arvioimaan nopeasti e-kirjojen ja lukujen sisältöjä. Research Assistant tarjoaa tietoja ainoastaan kirjan luvun sisältä, ei ulkopuolisista lähteistä.
Etsi kansainvälisiä tilastoja luonnollisella kielellä
Statista on globaali dataportaali, joka sisältää tilasto- ja markkinatietoa, kuluttaja- ja mielipidetutkimuksia sekä demografisia faktoja.
Palveluun on integroitu Research AI, jonka avulla käyttäjä voi tehdä kysymyksiä luonnollisella kielellä ilman laajaa tietokantaosaamista sekä englanniksi että suomeksi. Research AI etsii käyttäjälle vastauksia Statistan omista luotettavista sisällöistä, antaa vastauksissa käytettyjen lähteiden linkit ja ehdottaa jatkokysymyksiä, joiden avulla käyttäjä voi tutkia aihetta tarkemmin. Lisäksi se valikoi aiheeseen liittyvää muuta sisältöä.
Kysy Encyclopedia Britannican tekoälyltä
Britannica Academic -ensyklopediassa on perinteisen haun rinnalla tekoälyä käyttävä hakutoiminto ASK Britannica.
Tekoälytoiminto vastaa käyttäjän luonnollisella kielellä tehtyihin kysymyksiin Britannican sisältöjen perusteella. Järjestelmä suodattaa pois kysymykset, jotka eivät kuulu opetuskäyttöön. Vastaukset sisältävät artikkelien tiivistelmät, linkkejä Britannican lähteisiin ja ehdotuksia jatkokysymyksille.