Uutuuskirjavinkit - luettavaa itselle tai lahjaksi
Vuosi lähenee jo loppuaan. Kirjaston henkilökunta kokosi sinulle tutustuttavaksi loppuvuoden kiinnostavat kirjavinkit. Löytyisikö tästä luettavaa joululomalle tai vaikka vinkkejä lahjaksi hankittavista pukinkonttiin. Aiheina tällä kertaa ovat muun muassa tekoäly ja digitalisaatio, menetyksen jälkeinen suru sekä uteliaisuus. Lisäksi löytyy myös Jyrki nuoriso-ohjelman elämäkerta sekä pari ajankohtaista romaania. Nappaa kirjat lainaan tai tee varaus SeAMK-Finnassa.
Älykäs huominen : miten tekoäly ja digitalisaatio muuttavat maailmaa?
Gaudeamus, 2021
Maailma digitalisoituu hurjaa vauhtia ja teknologinen kehitys muuttaa sitä. Mikä on ihmisen rooli muuttuvassa maailmassa? Älykäs huominen -teos sisältää tutkittua tietoa kansantajuisesti kerrottuna. Kirjoittajina ovat alansa suomalaiset huippututkijat.
Mielenkiintoisissa artikkeleissa kuvataan esimerkiksi luovia koneita, älylaitteita ja lasten hyvinvointia sekä yksityisyyttä tekoälyn aikakaudella. Jotakuta SeAMKissa saattaa kiinnostaa Hannele Niemen artikkeli siitä, miten tekoäly muuttaa oppimista ja koulutusta.
Itseäni kovasti kiinnostavassa artikkelissa ”Ihmisaivoille sopivampaa tietojenkäsittelyä” Minna Huotilainen kuvaa asiantuntijatyön roolin muuttumista – sitä miten rutiinitehtävät hoituvat kuin itsestään digitalisaation myötä ja asiantuntijaa tarvitaan ratkaisemaan ongelmallisia poikkeustilanteita. Jatkuvat keskeytykset ja multitaskaus voivat ennen pitkää johtaa tietotyöntekijän kognitiivisen ergonomian heikentymiseen.
Älykäs huominen -teos kuuluu Tiedekulmapokkari-sarjaan. Myös muut sarjan teokset löytyvät SeAMK Kirjaston kokoelmasta.
Anneli Juutilainen
Lähtösi jälkeen : kertomuksia surusta ja selviytymisestä
Docendo, 2021
Toimittaja Anneli Juutilainen on haastatellut kirjaan julkisuudesta tuttuja eri-ikäisiä suomalaisia. Haastateltavat puhuvat läheisen sairastumisesta, kuolemasta ja omasta surustaan avoimesti. Kukin kertoo tarinansa oman kokemuksensa kautta.
Yhteistä heille on se, että he ovat menettäneet läheisen ihmisen – puolison, lapsen, vanhemman, ystävän – ja se, että he toivovat oman kertomuksensa antavan tukea ja lohtua saman kokeneille.
Kirjan lopussa psykoterapeutti ja sairaalapastori Leena Leppälä jakaa asiantuntijan näkemyksiä surusta ja kuolemasta omaan pitkään kokemukseensa ja ammattitaitoonsa perustuen.
Surullisesta aiheesta huolimatta toivoa antava lämminhenkinen kirja.
Juha T. Hakala
Uteliaisuus : Miksi ”miksi” on tärkeä kysymys?
Alma Talent, 2021
Uteliaisuus on monesti kaiken alku villeimmillekin ideoille. Uteliaisuus on huikea ilmiö, joka voi parhaassa tapauksessa johtaa uuden keksinnön tai uuden filosofisen ajattelutavan syntymiseen.
Filosofi, professori ja tietokirjailija Juha T. Hakala on koonnut yksiin kansiin vastauksen kysymyksen ”miksi” tärkeydestä. Kirja pohtii vastausta kysymykseen muun muassa aivotutkijoiden löydöksien näkökulmasta sekä pohtii, millainen rooli uteliaisuudella on yritysten menestystarinoissa.
Mitä vain huikeaa voi lopulta tapahtua, kun avaa suunsa ja kysyy miksi. Uteliaisuutta, kun ei löydy roboteilta tai automaateilta.
Juuso Määttänen & Joonas Hytönen
Jyrki 1995-2001 : nuoriso-ohjelman nousu ja tuho
Johnny Kniga, 2021
Jyrki-nuoriso-ohjelma oli oman aikansa mediailmiö ja siitä tuli sukupolvikokemus 90-luvun nuorille. Koulun jälkeen Jyrki laitettiin päälle ja siinä ohessa tehtiin läksyt. Jyrkin kautta monet suomalaiset bändit kuten Apulanta, HIM ja The Rasmus nousivat kuuluisuuteen ja sen juontajista ja tekijöistä tuli tähtiä, jotka vaikuttavat nykyäänkin paljolti media-alalla. Jyrki näyttäytyi ulospäin hauskalta työpaikalta, jossa pääsi tapaamaan maailmantähtiä, tekemään kaikkea hullua ja “juhlimaan” työajallakin. Myöhemmin on käynyt ilmi, että Jyrkin työyhteisössä vallitsi pelon ilmapiiri, jossa työntekijöitä kiusattiin ja piinattiin ja heillä teetettiin ympäri pyöreitä päiviä. Tänä päivänä monet kirjassa kerrotut asiat työyhteisöstä ovat suorastaan pöyristyttäviä, mutta toisaalta se kertoo ajasta ja aikojen muuttumisesta, onneksi.
Kirjassa on käyty läpi näitä ikäviä kokemuksia, joita monet työntekijät ovat kokeneet, mutta kirja on paljon muutakin. Kirjassa on haastateltu yli sataa Jyrkissä vaikuttanutta henkilöä, ja he pääsevät kertomaan parhaat muistonsa ja tarinansa. Tämä kirja on Jyrkin elämäkerta.
Elina Jokinen
Päivä jona Stella Julmala tuli hulluksi
Tuuma, 2020
Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi on kertomus mielen rikkoutumisesta, sukupolvien yli kulkevista salaisuuksista sekä elämän kolhuista. Kaikesta niistä, joita yritetään pitää muilta piilossa hinnalla millä hyvänsä.
Kirjassa kerrotaan kolmen eri sukupolven naisen tarinaa, heidän elämäänsä ja unelmiansa. Kerronnan kieli on kaunista ja kirjaa oli helppo lukea, sen sisältämistä vaikeista asioista huolimatta.
Samaan aikaan fiktiivisen Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi -teoksen kanssa julkaistu Säröjen kauneus : sisäisen tarinasi voima -tietokirja muodostavat yhdessä poikkeuksellisen kirjaparin. Fiktio osoittaa käytännössä sen, miten tarinat toimivat, ja tietokirja sanoittaa sen, mitä fiktion äärellä tapahtuu.
Elina Jokinen voitti tällä kirjalla Pohjalaisen kirjallisuuspalkinnon lokakuussa 2021. Myös tietokirja Säröjen kauneus löytyy SeAMK Kirjaston kokoelmasta.
Rosa Liksom
Väylä : kertomus
Like, 2021
Väylä on kertomus Lapin sotaa pakenevista ihmisistä ja eläimistä Pohjoisen taivaan alla. On syyskuu 1944 ja kymmenet tuhannet ihmiset ovat hylänneet kotinsa paetakseen Lapin sodan nimellä tunnetun hävityksen jaloista. Kaiken keskellä on kotitilansa karjaa kuljettava tyttö, jonka perheen sota on hajottanut.
Väylä on vuodenkierron mittainen kasvukertomus, tarina pienen kylän tytöstä ja poluiksi vaihtuvista teistä, luonnosta ja äidin etsimisestä. Nuori tyttö välittää ihmisjoukon ja karjan tuntemukset väkevästi omalla kielellään, meänkielellä.
Meänkieltä puhutaan Tornionlaaksossa sekä Suomen että Ruotsin puolella. Sillä on naapurimaissa hyvin erilainen asema: Suomen puolella kyseessä on peräpohjalaisiin murteisiin kuuluva suomen kielen murre, Ruotsin puolella virallinen vähemmistökieli. Meänkielen lukemiseen ei ole vaikea tottua. Kirjan rikas kielellinen ilmaisu vie sinut nopeasti toiseen maailmaan ja välittää voimakkaasti kirjan karutkin tunnelmat. Mahtava lukukokemus, jota murteella kirjoitettu teksti tuntui vain vahvistavan.
Väylä on ehdokkaana kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi. Myös muut kaunokirjallisuuden Finlandia 2021 -ehdokkaat löytyvät SeAMK kirjaston kokoelmasta. Finlandia-palkinnon saaja valitaan 1.12.2021.