Uutuuskirjavinkit - ajankohtaisia aiheita
Tällä kertaa uutuuskirjavinkeissä on käsittelyssä mielenkiintoisia ajankohtaisia aiheita.
Asiakaskokemus on yksi tämän vuosikymmenen tärkeimmistä trendisanoista. Aihepiiristä onkin nostettu muutama kiinnostava uusi kirja sekä yksi artikkeli avoimesti verkossa julkaistusta lehdestä. Toinen ajankohtainen aihe on uudistuminen, joka varsinkin nyt koronapandemian myötä on noussut esiin.
Koronan tuomat muutokset ihmisten arjessa ovat myös myötävaikuttaneet kuvateokseen, joka on kuin muistoesine ihmisten elämästä keväällä 2020. Viimeisenä kirjavinkkinä tarjolla on kiva kesäinen uutuuskirja eläinten luontoon jättämistä jäljistä.
Näitä ja kaikkia muita kirjaston uutuuskirjoja pääset selailemaan SeAMK-Finnassa.
Asiakaskokemus
Asiakaskokemus on noussut viime aikoina keskeiseksi kehittämisen kohteeksi niin yrityksissä kuin julkisen sektorin organisaatioissakin. Kiinnostus näkyy niin uutuuskirjojen kuin tutkimustenkin aiheina.
Asiakaskokemuksen kehittämiseen voi perehtyä mm. Hannu Saarijärven ja Pekka Puustisen Strategiana asiakaskokemus –kirjan avulla. Se on käytettävissä myös e-kirjana (Ellibs). Kirja sopii mainiosti myös oppimateriaaliksi. Parempiin asiakaskokemuksiin johdattelee myös Minna Killströmin Vetoa tunteisiin – luo parempia asiakaskokemuksia ja pysyvämpiä asiakassuhteita. Asiakassuhteita B2B-näkökulmasta tarkastelee puolestaan Liisa Holman ym. Menestys syntyy asiakaskokemuksesta : B2B-johtajan opas.
Tutkimustiedosta kiinnostuneille vinkiksi Larissa Beckerin ja Elina Jaakkolan Customer experience: fundamental premises and implications for research. Tässä 136 artikkeliin perustuvassa Journal of the Academy of Marketing Science -lehdessä ilmestyneessä kirjallisuuskatsauksessa luodaan kokonaiskuvaa asiakaskokemustutkimuksen tilasta ja näkökulmista.
Uudistuminen
Nando Malmelin
Radikaali uudistuminen : miten johtaa murroksessa
Kauppakamari, 2021
Kirja kertoo radikaalin uudistumisen johtamisesta ja ihmisten johtamisesta murroksessa. Teema on koronaviruspandemian myötä noussut todella ajankohtaiseksi.
Sisältö jakaantuu kahteen osaan: mietitään miksi organisaatiot eivät kykene uudistumaan ja toisaalta mietitään, miten organisaatioita pitäisi uudistaa. Lopuksi on koottu työkalupakki kysymyksistä, joita kannattaa esittää uudistumisen ja muutoksen johtamisessa.
Kirja perustuu ajankohtaiseen Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n tutkimukseen, jossa selvitettiin, mikä ohjaa teollisuusyritysten uudistumista. Ja se sopii erityisesti johtamisen kehittämiseen ja uudistamiseen.
Käytettävissä myös e-kirjana (Kauppakamaritieto)
Koronakevät
Hanna Weselius & Hannamari Shakya
Poikkeustila 2020 : Kaikki, aivan kaikki on peruuttamattomasti muuttunut
Kustantamo S&S, 2021
Poikkeustila 2020 –hankkeeseen osallistui yli 160 valokuvaajaa ympäri Suomea ja kolme suomalaista kuvaajaa Tallinnasta, Pariisista ja New Yorkista. Kuvaajat dokumentoivat omaa ja lähipiirinsä arkea 11 poikkeuksellisen viikon ajan keväällä 2020. Tähän teokseen niistä valikoitiin 300 kuvaa. Hankkeen päävetäjänä toimi valokuvaaja Hannamari Shakya.
Kirjan tekstit ovat kirjailija Hanna Weseliuksen päiväkirjamaisia kirjoituksia jokaiselta päivältä keväällä 2020. Tekstiä ei ole muokattu eikä järjestelty jälkikäteen.
Kirjan kuvista ja teksteistä löytyy tarkkoja havaintoja siitä, millaista oli viime keväänä. Se vie itsellekin tuttuihin hetkiin ja tunnelmiin. Arki muuttui yhtäkkiä, mutta se muuttui yhtä lailla meillä kaikilla.
Mutta nyt tuntuu, ettei minun tarvitse siivota elämääni, elämä siivoaa minut. Minulta ei kysytä. Mihin minut lakaistaan? Tapaanko mitään ihmisiä enää sitten, kun jonain aamuna rajoitukset on purettu ja kompuroin ulos kirkkaaseen valoon?
Kesäiset jäljet
Iiris Kalliola & Matti Nummelin
Eläinten kesäjäljet : maasto-opas
Karttakeskus, 2021
Mikä tästä meni, kuka tästä kulki?
Eläinten kesäjäljet -oppaasta löydät perustietoa jäljistä, joita voit löytää luonnosta keväästä syksyyn. Kirjassa esitellään nisäkkäiden, lintujen ja selkärangattomien jälkiä, jätöksiä ja syönnöksiä. Lisäksi kerrotaan muun muassa linnunpesistä, –munista ja –sulista.
Pienikokoinen opas antaa uutta sisältöä ja mahtuu hyvin mukaan seuraavalle luontoretkellesi.